Mielikuvituksen metsästä tiedon puutarhaan
Motto: Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto (Einstein)
Kokemus synnyttää tietoa. Leonardo da Vincin sanoin: ”Tieto on kokemuksen tytär”. Salo – Pyhälän kirjasta Amazonia (1991) on mieleeni voimakkaasti iskostunut kuva Kayapo-intiaanien puutarhasta. Se näyttää ensisilmäyksellä lähinnä viidakolta. Kirjan antama tieto kertoo kuitenkin, että kyseessä on puutarha, joka jäljittelee sademetsää. Viljelykasvit kasvavat sekaisin suojaten toinen toisiaan auringolta, tuulelta ja sateelta. Tieto siitä, että kuva esittää puutarhaa lukuisine eri lajeineen hämmentää kuvan katsojaa. Samalla sen visuaalisuus saa aivan uusia ulottuvuuksia. Näennäisestä kaaoksesta syntyy tiedon kauneutta. Tietoa on viljelykasvien käyttötarkoitus ja niiden viljelyyn tarvittavat olosuhteet. Kirjan kuvassa Kayapo-intiaani seisoo keskellä hienovaraisesti järjestämäänsä sademetsää, josta hän hankkii kaiken elämässään tarvitsemansa: ruoan, suojan, tarveaineet, lääkkeet jne.. Intiaanit ovat historiansa saatossa jalostaneet ja käyttäneet lukuisia kasveja ruoka- ja lääketarkoituksiin. Intiaanien tieto on kokemuksen historiaa.
Toisenlaisen näkökulman tietoon kuulin isoäidiltäni, joka jaksoi muistuttaa minua lukuisia kertoja nuoruudessani ja elämän valintoja tehdessäni lauseella: ”Tieto on valtaa.” Hänelle koulutuksella ja opiskelulla saatu tieto oli oikeaa ja objektiivista ymmärrystä maailmasta ja siitä syystä tiedon avulla menestyy maailmassa. Hänelle tieto, äly ja järki olivat lähes synonyymejä. Tiedon vallan korostamisesta syntyi esineellinen ja teknokraattinen maailmankuva, jossa tieto perustuu eksakteihin luonnontieteisiin, muuttumattomiin luonnonlakeihin ja mekanistisiin malleihin, jolloin luonto nähdään lähinnä toimivana koneena, joka on ihmisen käytössä.
Teknokraattisen maailmankuvan vastapainona on eläytyvä, tunteen tietoon perustuva näkemys maailmasta. Lainaan jälleen Leonardo da Vinciä : ”Kaikki meidän tietämyksemme alkaa tunteesta.” Oscar Parland, lääkäri ja kirjailija, puhuu kirjassaan Tieto ja eläytyminen (1991) ei-objektiivisesta tiedosta, jonka perustana on ympäristömme eläytyvä ja tulkitseva tarkastelu – tämä sopii sellaisenaan taiteen peruslähtökohdaksi.
Toinen tiedon välittymiseen ja ihmisen toiminnan taustoihin perehtynyt tutkija, neurologi Oliver Sacks kirjoittaa kirjassaan Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (1998) tutkimuksistaan, joissa ihmisistä paljastuu esi-inhimillisiä muistoja ja maisemia – tietoa kaukaisesta menneisyydestämme, tietoa, jota on vaikea asettaa rationaalisen ja empiirisen maailmankuvan tueksi. Sacks kirjoittaa ihmisen sisäisestä kertomuksesta, jonka jatkuvuus ja merkitys on meidän elämämme. Tämä kertomus on identiteettimme, joka alituisesti ja alitajuisesti muovautuu havaintojemme, tunteittemme, ajatustemme, toimiemme ja puheemme välityksellä.
Kolmas tutkija, jonka otan esimerkiksi tieto-käsitteen moniulotteisuudesta ja ristiriitaisuudestakin on solubiologi Rupert Sheldrake. Hänen hahmottelemansa teoria lähtee morfisesta resonanssista - luonnon muistista - johon solujen sisäinen informaatio on koodattu. Sheldraken mukaan luonnossa kaikki toiminta, myös ihmisen, perustuu morfiseen resonanssiin ja sen kenttiin, jotka syntyvät lajien toistamista käyttäytymisen kuvioista. Morfiset kentät kattavat ajallisesti menneisyyden ja nykyisyyden, joten meilläkin on mahdollisuus hyödyntää kehityksemme menneisyyteen liittyvää tietoa. Tieto ei ole siis ahtaassa mielessä absoluutista ja objektiivista, ainutta totuutta, vaan toistettuja tottumuksia ja tapoja, jotka ovat kehittyneet ajan saatossa. Sheldraken mukaan myös nk. luonnonlait ovat tämän kaltaisen evoluution alaisia. Näin nähtynä luonto on kaikkien lajien verkosto, jossa ihmisen tulisi yhtenä tekijänä työskennellä luonnon kanssa yhdessä.
Miten tieto tai tietoisuus on auttanut ihmislajia? Olemme tuhonneet suurimman osan elinympäristöstämme, suurimman osan eläin- ja kasvilajeista sukupuuttoon, vaikuttaneet kohtalokkaasti ilmastomme muutoksiin. Olemme myös ainoana lajina tuhonneet säännöllisesti toisiamme miljoonittain. Olemme selvittäneet tutkimuksilla kohtalokkaat tekomme ja niiden seuraukset. Olemme myös lentäneet kuuhun, selvittäneet universumin koostumuksen ja lähiplaneettojen historian.
Istun kotona edessäni Tähdet ja Avaruus-lehden viimeisin numero. Se sisältää tietoa mm. maailmankaikkeuden ensimmäisistä sekunnin murto-osista ja Mars-planeetan mahdollisista muinaisista meristä. Toisella puolella pöytää lojuu Alan Weismanin kirja Maailma ilman meitä (2007), jonka tutkimustulokset kertovat ihmislajin kauhistuttavasta historiasta. Tiedon moninaisuus ja ristiriitaisuus lähes musertaa mielen.
Yritän tiivistää kaiken edellä kirjoitetun: Tieto voi olla moniulotteista menneisyyden kokemuksista kumpuavaa toimintaa, ihmismielen ja tunteen rakentamaa maailmankuvaa, elämyksellistä tietoisuutta maailmasta. Se on myös eri tieteen alojen tutkimusten tuloksia, kokemusperäistä ja testattua tietoa ympäristöstämme.
Nykysuomen sanakirjan mukaan taide tarkoittaa niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aisteilla havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itse kokemiaan tunnevaikutuksia. Tästä näkökulmasta taide on väline tunteen ja tunteen tiedon avaamiseksi. Taiteella on kuitenkin laajempi kuin vain välineellinen merkitys.
Fr. Schlegel on pukenut sen sanoiksi: ”Ainoastaan se voi olla taiteilija, jolla on oma uskontonsa, oma persoonallinen käsityksensä äärettömästä”. Silloin taide on tapa hahmottaa maailmaa - subjektiivinen, tekijälähtöinen näkemys maailmasta. Taiteen taustalla on aina ihmismielen moniulotteinen, tunteen rakentama maailmankuva, joka perustuu lopulta elämykselliselle tiedolle ja vaistonvaraiselle ”näkemiselle”.
Taidetta ja sen yhteiskunnallista merkitystä korostetaan usein juhlapuheissa. Taiteelle annetaan näissä puheissa visionäärin ja vastuunkantajan viitta harteille. Taiteen muistutetaan merkitsevän meissä kaikissa piilevää luovuutta ja ennakkoluulottomuutta ja taiteen katsotaan kuuluvan saumattomasti yhteisön perustoimintoihin ja tarpeisiin. Arkipäivän todellisuus juhlapuheiden jälkeen näyttää toisenlaiselta. Taiteen mahdollisuudet ja merkitys unohdetaan ja sille annetaan lähinnä viihdyttäjän rooli.
Tuottaako tunne-elämys ja ”näkeminen” tietoa maailmasta ja sen ymmärtämisestä? Kaikkeen edelliseen viitaten – kyllä tuottaa. Taiteen tarjoama tieto (elämys) vaatii kuitenkin uskallusta sisäistä minää käyttävään tekijäkeskeiseen lähestymistapaan. Se
vaatii avointa mieltä, rohkeutta vuorovaikutukseen, epäonnistumiseen ja näennäisesti hyödyttömiin tekoihin, jotta löytyy uusia näkökulmia. Esimerkkinä edellä mainitusta ennakkoluulottomuudesta voisi olla tunnettu ydinfyysikko, nobelisti Richard Feynman, jonka kiinnostuksen kohteisiin kuuluivat monet elämän eri alueet kassakaapin murtamisesta alastonmallin piirtämiseen.
Taiteella on monia mahdollisia ja tärkeitä rooleja. Se viihdyttää, kritisoi, ottaa kantaa ja vaikuttaa yhteiskunnallisissa kysymyksissä, ylipäätään avaa uusia näkökulmia. Uudet näkökulmat syntyvät usein rohkeista rinnastuksista ja ennalta arvaamattomista kohtaamisista ja kokeiluista. Esimerkiksi keskustelu tähtitieteilijän kanssa voi antaa taiteilijalle konkreettista tietoa äärettömyyden olemuksesta. Sen ymmärtäminen voi kuitenkin olla hetkellinen elämys, tunteen oivallus.
Taide tarjoaa tiedon maailmassa irrationaalisen mahdollisuuden hahmottaa maailmaa. Taide on vapaan ajattelun ja assosiaatioiden paja, jossa kaikki kokemukset, muistot ja tunteet tarjoavat perustan ymmärtämiselle ja tiedolle. Taiteen tarjoamat tiedon väylät, tunne ja eläytyminen, ovat perimmäisten kysymysten hahmottamisessa yhtä oleellisia tapoja kuin mikä muu malli tahansa. Taide vetoaa holistiseen maailmankuvaan, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jossa ihmisen toiminta, meidän kertomuksemme ovat osa laajempaa (luonnossa olemisen) tiedon kenttää.
Tammikuussa 2009 Markku Hakuri Kuvataiteilija Ympäristötaiteen professori